Tervetuloa muukalaiset

Tervetuloa vaan blogiin.

Lueskelen ihmisten juttuja foorumeilta ja samalla katselen reaalimaailmassa tapahtuvia asioita. Liittyvät vähän kaikkeen että monen osapuolen näkemystä on tullut nähtyä ja opittua. En ole pyytämässä teitä iltateelle tai iltakahville tai mitään sellaista. (Näitä sanotaan lyhytkäynneiksi) Olen pyytämässä teitä jäämään loppuelämäksenne tästä päivästä eteenpäin, tämän päivän historiaan. Ei ole muuta näkynyt kuin pelkkiä valoja taivaalla ja ajatuksia paremmasta tulevaisuudesta ihmisten ja hybridien mielissä. Tähänkö kaikki tyssää?

Niin se todellisuus painaa joskus selkäpuolta niin raskaasti että miettii että onko tämä painajaista vai paratiisia. Me ihmiset olemme tulleet lopputulokseen että meitä ketuttaa niin paljon tämä nykyinen yhteiskunta, mutta koska meidän mentaliteetti on vinksallaan, emme mahdollisesti liiku eteenpäin ilman paapomista. Niin, vauveleita me loppujenlopuksi olemme kun olemme tehneet niinsanotun hierarkisen yhteiskunnan joka perustuu vauvayhteiskuntaan. Siellä on aina joku iso vauva huutamassa kun taas ison vauvan ympärillä pieniä vauvoja huutamassa. Voisi sen tornin rakentaa loppuun mutta torni kaatui niin itketään nyt sitten kaikki ikuisuuden siihen asti että joku tulee sen tornin rakentamaan siihen asti taas missä välin se kaatui.

Epäselvä heitto oli joten sanotaan nyt rehellisesti mistä asiasta kiikastaa. Nykyinen yhteiskunnan tietoisuus on jäänyt lapsellisuuden tasolle ja vain harva yrittää erottautua tästä lapsellisuudesta, mutta sehän on vaikeaa kun suurin osa maapallon kansasta haluaa jäädä lapsellisuuden tasolle, juuri sille tasolle että ne ihmiset eivät halua tehdä yhteistyötä muutoksen eteen vaikka todisteet "muutoksen tarpeellisuudelle olisi". Ihmiset eivät vain välitä, ne on menettäneet yhteyden luontoon.

Ehkä vain hitusen verran, ihmiskunta. Rehellisesti sanottuna harva on ollut yhteydessä luontoon ja luontoon oleva yhteys tarkoittaa sitä että yrittää välittää ja ymmärtää ympärillä tapahtuvat asiat ja oppia niistä, mutta se valtaosa, niin, juuri se valtaosa on sitten sitä porukkaa joka sitten yrittää haurastuttaa näiden henkilöiden luontoon olevan yhteyden ja muuttamaan myös nämä välinpitämättömiksi ja tunteettomiksi olennoiksi.

Tiedätte varmaan että menetämme kokoajan hyviä yksilöistä, jotka olisivat antaneet paljon maailmaan, teknologiaa ja sosiaalisia neuvoja, mutta ne on nyt kuollut kun on jossiteltu maapallon suhteen että onko se tarpeellista vielä auttaa vaiko ei, vai katsotaanko vierestä kun kaikki kärsii ja lopulta se puoli joka perustaa ajatuksensa tyhmyyteen, jää viimeisenä henkiin ja sekin kuolee pois. Miksikö näin tapahtuu? Eikö se ole selvää että tulee uusia lainsäädäntöjä jotka vaikuttavat vielä jäykemmin elämäämme, emme kohta saa edes hengittää kun siitäkin pitää maksaa hengitysveroa. Tajuatteko missä tilanteessa maapallo on?

Niin kiinnostaako teitä vai eikö teitä kiinnosta onkin se kysymys. Teitä on tsiljoona aluksilla ja maailma täpötäynnä ja nyt kun maapallon tietoisuus on hereillä ulkoavaruuden muukalaisille, te ette ota yhteyttä vaikka linja on jo auki. Mikä siinä mättää? Me ollaan kielekkeellä mistä nyt tulevat seuraavat sukupolvet kasvavat vielä tyhmemmiksi koska heiltä viedään tieto nenän edestä. Kohta telkkarista ei tule kuin peruspropagandaa mitä lapsiveitikat sitten katselevat silmät pyöreinä että vautsivaude sehän on ihminen, katsokaa miten se syö roskaruokaa jokapäivä, minustakin tulee samanlainen. Sitäkö te odotatte vai mitä te odotatte.

Olemme siinä pisteessä että "nämä arvokkaat generaatiot mitkä tänäpäivänä ollaan saatu, katoavat myös sen siliän tien muiden mukana". Luontokin tuhoutuu, eikö olekin kivaa vai onko? Niin, ihminen on se niljake täällä, no eikö olisi aika tuoda joukko aluksia tänne ja tehdä kunnon show. Pysyisitte täällä monta päivää taistelulaivastoillanne ja suojakentät päällä niin täälläkin alettaisiin miettimään kaikkea mitä teemme.

Ihmiset kun odottaa teidän massakäyntiänne todentoella mutta eikö nykyiset todisteet riitä että meidän planeetta jossa tekin voisitte asua. Ai niin, ei teitä kiinnosta vaikka tämä kaunis planeetta muuttuisi kaasuplaneetaksi tuhoten kaikki jo melkein tuhotut maisemat.

Yhdessä päivässä voisitte muuttaa kaiken, ajatelkaa, yhdessä päivässä historiankulun ja ottaa uuden aikakauden ajankulun käyttöön, joka tarkoittaisi vielä kehittyneempää sosiaalista sekä teknologista aikaa. En tiedä, kaikki on jo varmaan sanottu, joten nyt, hopi hopi hommiin siitä, maapallo on galaktisen avun tarpeessa ja jos sellaista ei tule, me tuhotaan itsemme aivan 100% varmasti tuhoten tämän maapallon siihen kuntoon ettei sitä korjaa "mekaanikkokaan".