lauantai 20. marraskuuta 2010

Julmat toimet

Miettikääpä sitä kuinka paljon täällä maapallolla tapetaan "lihan vuoksi", vaikka sitä voisi jo kasvattaa solukasvatuksella?

Useita eläimiä tapetaan teurastamolla päivittäin. Tulee väistämättä mieleen hannibalin vankeinhoitolaitokset, missä ihmisiä kuljetetaan yksi kerrallaan hallin läpi ja hallin toisessa päässä ovat pakattuna näihin pieniin muovilaatikkoihin, päällysteippi kierrettynä ympärille.

Maapallolla, kansa ei välitä, koska heistä on luotu tarpeeksi tunteettomia ja välinpitämättömiä olentoja, jotka vain älähtävät jos jotakin tapahtuu näkörajan sisäpuolella. Vasta sitten, mutta muuten, kaikki ovat hiirenhiljaa ja odottavat että kyllä me joskus päästään tästä eteenpäin erilaisempaan yhteiskuntarakenteeseen, mutta silti opettavat tuleville lapsille samat asiat ja arvostamaan sairasta yhteiskuntarakennetta. Paradoxi on valmis, loputun kierre, eikä loppua näy.

Me pystymme tänään tuhoamaan luonnon, tekemään tuhoa luonnolle eläimistä kasvistoon ja maisemiin saakka. Osa yrittää ymmärtää mutta suurin osa ei halua, joten usein ymmärtäväiset jäävät omin ajatuksin seisomaan viereen ja huutamaan, LOPETA. Kunpa olisi ymmärtäväisten tukena suurempi joukko, mutta ei ole. Ainoat ymmärtäväiset löytyvät jotka ymmärtävät samat tilanteet, löytyvätpä hyvinkin juuri sieltä avaruuden puolelta ja tiedätte varmaan keitä ovat, kyllä, itse muukalaiset jotka ovat kehittyneet galaktiseen aikaan ja nyt matkustavat tähtienvälisiä matkoja, etsien vastausta tai muuten vain ajelevat ja katsovat löytyykö jotain.

Jos muukalaiset ovat sattuneet tänne, he ovat tosiaankin löytäneet jotain. Arvokkaan taivaankappaleen jossa vielä on mahdollisuus luontoon, eikä luonto ole maapallolta vielä hävinnyt. Vehreää ja tuoksuisaa. Se on vain tässä nyt että jos maapallon kansalaisia ei saada järkiinsä, jälleen kerran yksi kaunis taivaankappale on tuhoutunut. Heidän motivaatiota ei voida herättää enään näkymällä taivaalla aluksien kanssa, vaan heidän motivaationsa paremman tulevaisuuden rakentamisen eteen tehdään tekemällä tilanne, joka herättää ajatuksia.

Juuri niin, ajatuksia hyvinkin, tämä onkin helppo hoitaa jos omistaa yli 10 kilometrin aluksen jossa on suojakentät. Usealla noin isolla aluksella maapallolle taivaalle lentämään tai englanniksi "hovering" eli leijumaan. Tämä herättää ajatuksia ihmisten ja hybridien päässä että nyt meidän ei tarvitse enään pelätä tehdä jotain, tehdään vain. Jotta motivaatiota saa myös nostettua vielä korkeammalle, on myös muukalaisten uskallattauduttava myös aluksesta ulos maankamaralle omin jaloin ottamaan kasvokontaktia ihmisten ja hybridien kanssa eri alueilla.

Joten neuvomista myös on hyvä antaa samaan aikaan. Tämä ei vaadi kuin yhden päivän ja voin kertoa ettei tässä ole mitään riskiä jos antaa ensin ihmisten ja hybridien katsoa aluksia ja sitten vasta jaloitellaan ihmisten ja hybridien luona, kotiovilla, tai jossakin muualla, kun jotkut uskaltautuvat taloistansa ulos.

Sen jälkeen tietoisuus hoitaakin seuraavien tapahtumien ajankulut ja tämä tarkoittaa, maapallo saavuttaa galaktisen aikakauden päivässä. Galaktinen aikakausi on uuden ajan alku ja tässä tarkoituksessa maapallolaiset siirtyvät galaktiselle aikakaudelle, eli maapallolaisistakin tulee tähtienvälisiä avaruusmatkaajia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.